Tiukka taisteluvoitto - Blues ruonkosarjan ykkönen!

02.02.2019

Kuva : @r1kuexposures
Kuva : @r1kuexposures

Lauantaina Etelä-Suomeenkin povattu uusi lumituisku antoi ensi merkkejään kovan tuulen muodossa. 

Tuulista oli myös Tapiolan kaukalossa, kun Oulun Kärpät oli saapunut espoolaisten vieraaksi puolenpäivän peliin. Panos oli varsinkin Bluesille selvä, voitolla joukkue varmistaa runkosarjavoiton ja sitä kautta kotiedun playoff - peleihin.

Kuva: @r1kuexposures
Kuva: @r1kuexposures

Heti ensi hetkistä oli selvää, että tahtoa ei tule puuttumaan. Johanna Oksman Kärppien maalilla oli kuitenkin päättänyt tukkia maalinsa suun, eikä Blues onnistunut avaamaan maalitiliään.  Ajassa 10.19 Kärppien Saija Tarkki sen sijaan iski ylivoimalla oululaiset 0-1 johtoon. 

Toiseen erään luisteli kaksi vauhdikasta joukkuetta. Bluesin kapteeni Minnamari Tuominen osoitti johtajuutta ja vahvuuttaan tasoittamalla pelin ajassa 26.34, syöttäjinä maaliin Tinja Haukijärvi ja Annina Rajahuhta. Paikoista huolimatta loppuerä oli maaliton. 

Päästä päähän oli teemana myös kolmannessa erässä. Paikkoja riitti molemmissa päissä. Maalin perälle kiekon sai ensin Kärpät, kun Tarkki laukoi viivasta ja Nina Mäkinen ohjasi lukemiksi 1-2. Tämän jälkeen Bluesilla oli pari jopa  lähes tyhjää maalia, mutta maalilamppua ei saatu syttymään. Tai siis maalilamppua ei saatu syttymään ennen kuin puolustajalupaus Nelli Laitinen näytti, miksi häntä on viimeaikoina monessa paikassa kehuttu. Vahva liuku ohi Kärppäpelaajien, maalivahdin harhautus ja kiekko tyhjiin, minkä jälkeen ottelu oli tasan. Seuraava ns. maalinjälkeinen aloitus oli melkoinen show espoolaisilta. Ainoastaan 10 sekuntia Nellin maalin jälkeen Haukijärvi nousi oikeasta laidasta heti aloituksen jälkeen ja laukoi Bluesin 3-2 johtoon. Syöttäjinä maaliin Janina Aro ja Ella Viitasuo.  

Kärpät otti jo aikaisin maalivahdin pois hakeakseen tasoitusta ja saikin luotua paikkoja, mutta kesken painostuksen Kärpille tuomittiin korkea maila ja aloitus siirtyi oululaispäätyyn. Janina Aron laukaus suoraan aloituksen jälkeen yllätti takaisin maalinsuulle luistelleen Oksmanin. Lopullisen niitin iski tyhjään maaliin kaksi minuuttia ennen loppua Annina Rajahuhta. Lopputulos siis 5-2 espoolaisille. 

-Meillä oli ihan selvä tavoite ottaa tarvittavat pisteet ja joukkue näytti hienosti luonnetta luottamalla omaan tekemiseen vaikka tappioasemassa useamman kerran oltiinkin. Tästä on hyvää jatkaa kohti kevättä. Kiitos kaikille pelejämme seuranneille, toivottavasti jatkopeleissä saamme mahdollisimman paljon katsojia, joille voimme näyttää viihdyttävää peliä,  kommentoi Blueskapteeni Minttu Tuominen. 

Seuraavaksi Naisten Liiga viettää maajoukkuetaukoa, minkä jälkeen pelataan puolivälierät. Puolivälieräparit ovat Kärpät - HPK ja Kalpa - Kuortane. Blues saa vastaansa puolivälieristä jatkoon edenneistä joukkueista sen, joka sijoittui runkosarjassa heikoimmin.    

Ensimmäinen välierä Espoossa pelataan laskiaistiistaina 5.3 kello 16.30 ja toinen  lauantaina 9.3 kello 17.20. Tämän jälkeiset pelit riippuvat näiden lopputuloksista.  

Sitä ennen, tsemppiä kaikille sinisille maajoukkue-edustuksiin sekä koko naisleijonajoukkueelle EHT-turnaukseen Venäjälle!