Vauhdikas, viihdyttävä ja voitokas viikonloppu!

21.10.2018

Kuva Tobi Malmström
Kuva Tobi Malmström

Espoon kiekkorintamalla vietettiin vauhdikasta viikonloppua, kun Blues naisten vieraaksi Tapiolaan luisteli kaksi sarjan hyvin aloittanutta joukkuetta ja muutoinkin tapahtumissa koettiin uudenlaisia avauksia.


Lauantain teemana oli opiskelijat sekä nuoret espoolaiset yhdessä, olipa mukana myös kiekkoretkeläisiä. Espoo Liikkuu aloituskiekon tiputti suoraan Otaniemestä saapunut Laulikki Äpy ja katsomossa oli mahdollisuus maistella Espoon Otaniemessä pantavia erinomaisia Fat Lizard oluita.


Itse peli Bluesin ja Kalpan välillä alkoi vauhdikkaasti, mutta ensimmäisen erän osalta maalittomasti. Molemmat joukkueet olivat selvästi päättäneet liikuttaa luistimiaan, liekö lauantai-illan kunniaksi.

Kuva Tobi Malmström
Kuva Tobi Malmström

 
Toisessa erässä maalihanat aukesivat, kun ajassa 22.53 Tinja Haukijärvi iski kiekon verkkoon Emmi Rakkolaisen syötöstä. Nelisen minuuttia myöhemmin nähtiin hieno kuvio, jossa Nelli Laitinen kuljetti kiekon pois omalta aluuelta ja avasi Haukijärvelle keskialueen poikki. Tinjalta jatko suoraan Annina Rajahuhdalle, minkä jälkeen Rajahuhta löysi maalin takatolpalle kuvion starttaamisen jälkeen ehtineen Laitisen. Bluesille 2-0 siis. Erän puolivälin jälkeen oli onnistuneen ylivoimakuvion vuoro, viimeistelijänä Neea Katajamäki Tea Villilän ja Ella Viitasuon syötöistä.
Kolmanteen erään KalPa tuli uudestaan sisuuntuneena ja Tanja Niskanen kavensikin pelin 3-1 : een erän alkupuolella. Bluesin voiton sinetöivät kuitenkin ensin Reetta Valkjärvi Satu Teräväisen ja Minttu Tuomisen syötöistä ja vielä Emmi Rakkolainen tyhjään maaliin. Loppulukemat siis 5-1 Bluesille.

Kuva Tobi Malmström
Kuva Tobi Malmström


Sunnuntaina olikin luvassa haastetta kerrakseen, kun jäälle espoolaisten kanssa luisteli sarjakärki Tampereen Ilves. Joukkueiden edellispeli ratkesi vasta rankkareilla.
Ottelu alkoikin todellisella yllätyksellä, kun Blues laittoi turbovaihteen päälle heti ensihetkistä. Ottelua oli pelattu ainoastaan 12 sekuntia, kun kapteeni Minnamari Tuominen laittoi kiekon eka kertaa Ilvesmaaliin. Syöttäjänä Nelli Laitinen. Minuutti tästä oli Satu Teräväisen vuoro. Syöttäjinä Valkjärvi ja Nuutinen. Ja jatkoa seurasi. Erän aikana osuivat vielä Valkjärvi, Haukijärvi ja Tuominen toistamiseen. Erätauolle siis kotijoukkueen 5-0 johdossa. 


Kopissa Ilves sai rivejään kasaan ja tekeminen tasoittui. Lopputulos kuitenkin espoolaisille 6-2 ja viikonlopun saldona kuusi pistettä sekä kaikinpuolin onnistunut kotiinpaluu pitkän vierasputken jälkeen.

-Hieno oli pelata, vauhdikkaat ottelut, onnistunut esitys sarjakärkeä vastaan ja yleisössä mukavasti väkeä. Kiitos kaikille paikalle saapuneille, se on joukkueille tosi iso asia, kommentoi molempien otteluiden neljännet maalit iskenyt Reetta Valkjärvi.

-Kävimme joukkueen kanssa Otaniemessä esittäytymässä viikolla ja mahtava, että sieltäkin oli väkeä löytänyt tiensä hallille. Tästä on hyvä jatkaa!

Seuraava kotiottelu 

14.11 kello 19.20 Blues - KJT Haukat

Kausikortit www.bluesnaiset.fi/kausikortit

KUVAKOOSTE OTTELUSTA, VALOKUVAAJA TOBI MALMSTRÖM